Skip to main content
DJ

Tekijänoikeuksista

By June 1, 2004No Comments

Sain sähköpostia eräältä webmasterilta, joka hostaa suomalaisen elektronisen musiikin artistin webbisivua. Tämä artisti on julkaissut tähän mennessä vain yhden levyn, mutta tuloshan on mitä mainioin – ainakin omasta mielestäni.
Webmaster ei sinällään vaatinut mitään, ilmoitti vain löytäneensä tämän artistin julkaisun eräästä miksauksestani ja liitti mailiin linkin tekijänoikeuspykäliin.

Olin jotenkin hämmentyneen yllättynyt. Olen kuvitellut, että elektronisen musiikin piirissä DJ-miksaukset edustavat enemmänkin positiivista julkisuutta artisteille kuin tekijänoikeusloukkauksia, laittomuuksia ja piratismia.
Ymmärrän, että julkaisemattomia biisejä tulee suojella, ettei niitä löytyisi kasapäin Soulseekistä ennen varsinaista julkaisupäivää, mutta julkaistuille biiseille tämänkaltainen levitys osana miksauksia on elektronisen ja muun marginaalimusiikin piireissä lähinnä positiivista.

Olen varma, että tekijänoikeuksia valvovat viranomaistahot ovat tässäkin tapauksessa eri mieltä, mutta mielestäni kysymys on enemmän kulttuurin määrittelemistä säännöistä ja kulttuurin kannattamisesta sekä levittämisestä kuin nettipiratismin voimin kannattavuuden syömistä kaupallisilta musiikkimarkkinoilta.

Jätin mailitse vastineen, jossa perustelin jokseenkin samat asiat kuin tässä nyt. Otin myös yhteyttä artistiin ja kysyin häneltä lupaa raidan käyttämiseen.
Ensimmäistä kertaa tällaista tulee vastaan, jäämme odottelemaan vastausta…

No Comments

Leave a Reply