Skip to main content
Uncategorized

Redrum, Helsinki

By March 26, 2007No Comments

Useista Helsingin tasokkaimmista klubeistä jo vuodesta 1992 vastanneet Lil Tony Rantanen ja Tim Uskali lopettavat toimintansa Rose Gardenissa 31.3, ja avaavat toukokuussa uudet standardit kaupungin yöelämälle määrittelevän Redrumin.

Rose Garden jatkaa toimintaansa uusien vetäjien voimin, ja uudella ohjelmistolla.


Redrum avaa ovensa torstaina 24.5 osoitteessa Vuorikatu 2, ja on avoinna viikon jokaisena päivänä 22-04. 500 asiakaspaikkaa käsittävän klubin lopullinen ohjelmisto julkistetaan huhtikuussa osoitteessa http://www.redrum.fi. Ohjelmisto tulee täysin uusien konseptien lisäksi sisältämään useita kaupungin muissa osoitteissa tutuiksi tulleita tasokkaita klubi-iltoja, joissa kuullaan musiikkia modernista soulista tuoreimpaan indie-rockiin, jazziin, houseen ja reggaeen.

Redrumin kaltaiselle tyylikkäälle yökerholle on Helsingissä valtava tilaus. Kaupungista on puuttunut kansainvälisen tason klubi, jota esitellessä ulkomaalaiselle vieraalleen ei tarvitsisi tuntea häpeän nostavan punaa poskille. Paikka jonka tanssilattialla viihtyy myös selvinpäin. Paikka jossa voi nauttia uunituoreesta deep housesta, twistata villisti alkuperäisten jazz-harvinaisuuksien soidessa, tai nähdä sen kaikkien huulilla olevan indie-yhtyeen esiintyvän kerrankin toisenlaisessa ympäristössä, kuin mustassa ja likaisessa luolassa. Se paikka on Redrum.

Äänentoiston toteuttaa Funktion One. http://www.funktion-one.com

Redrumin myötä saapuu äänentoiston Ferrari vihdoin Suomeen. Brittiläinen äänentoistojärjestelmien valmistaja Funktion One tekee Redrumista referenssipaikkansa yhteistyössä Rantasen, Uskalin ja Studionet Engineeringin kanssa. Funktion One tunnetaan maailmalla useiden superklubien äänentoistojärjestelmistä, ja sitä pidetään yleisesti alan johtavana yrityksenä. Kokenut ryhmä on toteuttanut muun muassa Ibizalla sijaitsevan Spacen, Berliinin Berghaimin, Singaporen Zoukin ja New Yorkin Cielo-klubin äänentoiston. Funktion Onelle kelpaa vain paras, samoin Redrumille. Redrumin tilat akustoidaan täysin Funktion Onen opastuksella, ja sinne rakennetaan studiotasoinen äänentoisto jonka tasolle ei löydy suomesta edes vertailukohtaa.

Rantasen mukaan tämä on ensimmäinen kerta heidän klubihistoriassaan, kun paikkaan saadaan rakentaa juuri sellainen äänentoisto kuin halutaan, ilman naapureista aiheutuvia ongelmia. Tämä tulee myös kuulumaan varsinkin basson määrässä.

Underground Sound Of Helsinki. Klubielämää vuodesta 1992. Smile, Yam Yam (Central 2000, Victors), The Club (Victors, Ursula, Botta), Sunday School, Melody (Nylon), Kerma, Soda, Rose Garden, Kuudes Linja. Ja tarina jatkuu.

No Comments

Leave a Reply