Skip to main content
RadioUncategorized

YleX:n klubimusiikin ohjelma livenä Berliinistä heinäkuusta alkaen

By June 27, 2011May 23rd, 2019No Comments

Love Parade 1999

Hyviä ja mielenkiintoisia uutisia. Ensi perjantaista 1.7.2011 alkaen YleX:n perjantai-illan klubimusiikin kaksituntinen kuullaan suorana lähetyksenä Berliinistä. Muutin juhannuksen tienoilla Saksaan ja mahdollisuutta lähetyksen tekemisestä suoraan Euroopan klubipääkaupungista on pyöritelty jo jonkin aikaa.

Kiitos YleX:n tuottajani Nooran sekä kansainvälisistä suhteista vastaavan Pirjon päättäväisyyden, Ylen kellarissa asuvien propellihattujen teknisen osaamisen ja Saksan kulttuuriradion (DRadio Kultur) yhteistyöhalukkuuden homma saatiin kasaan tänään päivällä viimeisen teknisen testin myötä ja tulevana perjantaina ääniaallot kantautuvat Saksasta käsin.

Samalla tehdään myös jonkin sortin historiaa, koska ohjelmasta tulee ensimmäinen YleX:n (ja Radio Mafian) ohjelma, jota tehdään säännöllisenä livelähetyksenä ulkomailta. Ohjelman pääpaino säilyy edelleenkin Suomen klubikulttuurissa ja esittelyssä on edelleen vahvasti tuore, kotimainen elektroninen musiikki.

Katso myös: Viimeisin ohjelma Ylen Areenalla.

Leave a Reply